Kun ei ole varaa
24.10.2011 21:31
Julkaistu Turun sos.dem. opiskelijoiden TOSI-lehdessä marraskuussa 2011
Vasta saatiin tehtyä päätös opintotuen indeksiin sitomisesta, kun jo työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäällikkö Erkki Virtanen ehti esittää moisen päätöksen perumista. Viime hallitus sitoi lapsilisät indeksiin ja vaalikentillä kuultiin halveksuvia mielipiteitä siitä, että muutama kymmenen senttiäkö me poliitikot kuvittelemme lapsilisien korotustarpeen olevan.
Unohtunut näkökulma?
24.10.2011 21:27
13.4.2011 julkaistu Uutispäivä Demarin kolumnina
Meneillään on vaalien viimeinen viikko, loppukirin paikka meille kaikille. Uutisvirta on katkeamaton ja internetin sekä sosiaalisen median anti ylitsevuotavaa. Tarjontaa on niin paljon, ettei monikaan enää vähäisellä vapaa-ajallaan jaksa kiinnostua vaalien seuraamisesta.
Euroopan talousongelmat, viimeisenä Portugalin avunpyyntö, on ollut vaaliväittelyiden ehdoton ykkösteema. Valtiontalouden näkymiä on arvioitu lähinnä puolueiden vero- ja leikkausohjelmien kautta ja haettu ratkaisuja velkaantumisen pysäyttämiseksi. Keskustelua on riittänyt myös työurien pidentämisestä eläkeiän alarajan nostoon. Ympäristöasiat ovat olleet, Japanin tapahtumista huolimatta, kuitenkin valtakunnallisissa vaaliväittelyissä odotettua pienempi puheenaihe.
SDP:n europolitiikan linja ollut johdonmukainen
24.10.2011 21:17
17.3.2011 vastine Turun Sanomiin
Euroopan talouden vakauttaminen on herättänyt aiheellisesti kriittistäkin keskustelua myös meillä Suomessa. Kun puhutaan kymmenien miljardien eurojen summista veronmaksajien rahaa, olisi keskustelun toivonut olevan vielä avoimempaa ja runsaampaa. Vertauskuvallisesti voisi sanoa Suomen hallituksen tyytyneen sammuttamaan pensaspaloa, vaikka metsä on tulessa Euroopan laajuisesti. Talouskriisin taustalla on rahoitusmarkkinoiden rakenteelliset ongelmat. Kestävä ratkaisu ei siten voi olla lisärahan lappaminen, vaan tarvitaan todellisia, isoja rakenteellisia uudistuksia.
Pääkirjoitus (TS 17.3.) antaa aiheen täsmentää toimittajallekin SDP:n europolitiikan linjaa. SDP ja eurooppalaiset sosialidemokraatit ovat johdonmukaisesti jo pitkään vaatineet mm. seuraavia uudistuksia: Tarvitaan rahoitusmarkkinavero, jolla torjutaan spekulatiivista, vahingollista toimintaa markkinoilla. Tarvitaan myös selkeitä toimia, joilla sijoittajat ja pankit sitoutuvat aiempaa paremmin mahdollisten kriisien korjaamiseen. Rahoitusmarkkinoiden avoimuutta ja järkevää sääntelyä on lisättävä. Läpinäkyvyyttä, kun ei voi koskaan olla liikaa.
Kataisen väärät väitteet -jälleen
24.10.2011 21:16
Vastine Turun Sanomien kolumniin 07.01.2010
Valtiovarainministeri Katainen kirjoitti (TS 5.1.) verolinjauksista, omistaan ja muiden. Kataiselle verotus näyttäytyy teoreettisena ja sen vaikutukset ihmisten toimeentuloon ja välttämättömien palvelujen rahoitukseen unohtuu. Näkemys ei ole epätyypillinen kokoomuspoliitikoille.
Sdp:n vaihtoehtoinen verolinja huomioi sekä taloussuhdanteet että veronmaksukyvyn. Esityksissämme myös kunnat tulee huomioiduiksi, jotta kuntaveroja ei jouduttaisi nostamaan. Kuntaveron nosto, kun kostautuu koviten juuri pienituloisille sen tasaveroluonteisuuden vuoksi.
Kataisen elvytysopit
24.10.2011 21:16
julkaistu 23.11.2009 Uutispäivä Demarissa
On hyvä, että poliitikoilla on itsetunto kohdillaan. On kuitenkin miettimisen paikka, jos kaikki muut alkavat olla jatkuvasti väärässä ja oikeassa oleminen määrittyy sen mukaan, mitä mieltä itse kulloinkin on. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisella on nyt tämä ongelma. Ei riittänyt, että oppositio on väärässä kritisoidessaan hallituksen talouspolitiikkaa ja sen tehottomuutta. Komissiokin, joka totesi hallituksemme elvytyspolitiikan olleen suurimmalta osin verojen kevennyksiä ja arvosteli sitä siitä, sai osuutensa ministeriltä. Vielä piti Kataisen olla eri mieltä useamman ekonomistin kanssa, jotka viikko sitten HS:ssa kyseenalaistivat hallituksen, elvytyksen nimissä, tekemiä toimia. Kyse oli ennemminkin todellisten elvytystoimien tekemättä jättämisestä kuin mistään muusta.
Kaiken se kestää, kaikkeen se on vastaus -vuosi 2011
24.10.2011 21:09
31.3.2009
Politiikkaa tehdään ajassa tai ainakin tulisi tehdä tämän päivän tiedoin myös tuleva huomioiden. Nykyhallituksen vastaus melkein mihin tahansa ongelmaan on, että tehdään kyllä jotain, mutta laitetaan se toteen vasta parin vuoden päästä v.2011.
Alkuvuonna nk. elvytyspaketin yhteydessä hallitus kertoi parantavansa ostovoimaa esittäen takuueläkettä ja sitomalla eräitä etuuksia indeksiin. Elvytystä varmaan, vaikken ymmärräkään millä määritelmillä. Eivätkä moiset päätökset ketään juuri tähän hätään edes auta. Nämä parannukset, kun tulevat voimaan vasta viikkoja ennen seuraavia eduskuntavaaleja v.2011.
